Paras Suomalainen Casino-opas

Atlantic Cityssä sijaitseva Revel Casino sulkee lopullisesti ovensa


Atlantic Cityssä sijaitseva Revel Casino sulkee lopullisesti ovensa

Huhut ovat osoittautuneet todeksi, sillä paljon keskustelua herättänyt Atlantic Cityssä Yhdysvalloissa sijaitseva Revel Casino on lopettamassa toimintansa lopullisesti. Ovet sulkeutuvat kello 02. syyskuuta 2014, 05:00 paikallista aikaa.
Mammuttimaisen suuri kasinohotelli avasi ovensa asiakkaille huhtikuussa vuonna 2012.

Kokonaista 57 kerrosta korkea kasinokompleksi on yhä Atlantic Cityn korkein rakennus ja hotellissa on yhteensä 1399 huonetta työllistäen lähes 4000 henkilöä.
Osavaltion kuvernööri Chris Christie asetti oman maineensa vaakalaudalle kehittääkseen Atlantic Cityn toimintaa.

Casino kuitenkin teki alusta asti tappiota ja elvytysyrityksistä huolimatta (tupakointilalueiden rajaaminen, edullinen ruoka ja lounge –tilat isolla rahalla pelaaville pelaajille) yhtiö haettiin konkurssiin kahdesti. Ensimmäinen kerta tapahtui helmikuussa 2013 ja toisen kerran tämän vuoden kesäkuussa.

Ostajaehdokkaita ei onnistuttu löytämään, joten sulkemisesta laadittiin tiedote, jonka mukaan yhtiön arvo laski 2 miljardista dollariata aina 450 miljoonaan dollariin.
Alkuperäinen rahoittaja Morgan Stanley laski omien tappioidensa kohonneen jopa 1,25 miljardiin euroon kyseisen projektin osalta.

Vaikka kaikki loppui katastrofimaisesti, monien mielestä projekti näytti alusta asti epäilyttävältä ja liian suurelta tehtäväksi itärannikon uhkapelimekkan Atlantic Cityn sisälle. Kyseessä on jo neljäs maakasino, joka sulkee ovensa tämän vuoden sisällä ja on esitetty arvailuja ettei se myöskään jää viimeiseksi.

Valoa tunnelin päässä on nähtävissä, sillä Atlantic Cityn julistautuminen viralliseksi uhkapelialueeksi ja voi tuoda yrittäjiä ja eloa myös muihin New Jerseyn osavaltion osiin. Uhkapelaaminen laillistettiin Atlantic Cityssä sekä New Jerseyn alueella jo 1976, vaikka kaupunki on aina ollut lomakohteen maineessa. Se oli jopa alkuperäisen Monopoly –pelin inspiraation lähteenä.

Casinolehden toimitus tutki asiaa ja otimme selvää matkoista Revel kasinoon TripAdvisorin vinkkien auttamana. Kohde on saanut arvosanana neljä tähteä, sillä muutamat huonot arvostelut ovat tuoneet keskiarvoa alaspäin.

Valituksen koskivat lähinnä likaisia hotellihuoneita, tai vaikkapa luteita lakanoissa, epäystävällistä henkilökuntaa, casinodiilereitä, jotka eivät ymmärtäneet Pai Gow Pokerin sääntöjä sekä turvallisuushenkilöstön käyttäytymistä.

Toki suurin osa arvosteluista on toki positiivisia, mutta ihmisillä on kuitenkin huonoja kokemuksia kaupungista, jonka piti olla pelaajan paratiisi. Emme löytäneet yhtään uutista, joka koskisi paikan mahdollista ostajakandidaattia.

Voidaankin sanoa että tässä tapauksessa talo ei aina voita, vaan joskus voi käydä niin että kaikki häviävät.


Haluatko lisää uutisia?

Tilaa ja saat erikoisbonuksen

Oletko jo tilannut: 5990+

 


TILAA UUTISKIRJEEMME

MIKSI KANNATTAA LIITTYÄ?

  • Yli 20 000 euroa uskomattomissa talletuskampanjoissa
  • Yli 1650 ilmaiskierrosta
  • Kaikki uusimmat kasinot suomalaisille
  • Loistavia kasinoaiheisia artikkeleita

Ilmaiskierrokset‏


Teemaan liittyvät artikkelit

Hurja tarjous iGame Casinolla: 100 ilmaista pyöräytystä

iGame_Starburst-130×90
Päivitetty 2018-01-01: Tämä iGame kampanja on ikävä kyllä vanhentunut. Näin vuoden ensimmäisenä päivänä on kuitenkin hyvä muistuttaa, että paras tapa aloittaa uusi vuosi on kirjautua iGame-pelitilille ja katsastaa uuden vuoden [...]

Buck & Butler: Tutut pelit ja epätavallisen hyvät tarjoukset

Buck_Butler_I_130x90
Buck and Butler… nimihän kuulostaa aivan amerikkalaiselta farkkufirmalta. Kyseessä on kuitenkin netticasino. Nimi ei miestä pahenna ja tässä tapauksessa se jopa sopii kyseisen sivuston luonteeseen hyvin. (more…) [...]

Big Bang – videoslotin mobiiliversio pelattavissa ComeOn! casinolla

ComeOn-BB-130×90
Päivitetty 2017-12-30: Big Bang -kolikkopelin julkaisusta ComeOn Casinolla on kulunut jo aikaa. Se löytyy edelleenkin casinon pelivalikoimasta ja räjäyttää pelaajien tajunnan upealla grafiikallaan. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, avaa oma [...]

South Park: Reel Chaos – Ne paskiaiset tappoivat Kennyn taas

southparkreel-130
Päivitetty 2017-12-29: South Park: Reel Chaos on julkaistu jo jonkun aikaa sitten, mutta sen menestystarina jatkuu ja jatkuu. Löydät tämän suositun kolikkopelin muun muassa EuroSlots Casinolta, josta saat myös pelitilin [...]
X
Casinolehti

MIKSI KANNATTAA LIITTYÄ

PARHAIDEN NETTIKASINOIDEN AINUTLAATUISET TARJOUKSET

ODOTA!TILAA UUTISKIRJEEMME JA SAAT KAIKKI PARHAAT KASINOT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI!

Casinolehti
Ei kiitos, mene casinosivulle »