Skrill
Skrill on kaikista lukuisista netissä tarjolla olevista maksutavoista ehkä se tunnetuin vaihtoehto.
Yrityksen taival lähti käyntiin vuonna 2001 Moneybookers-nimen alla. Itse asiassa yhä monissa pelisivustoissa näkyy Skrillin kohdalla maininta ‘entinen Moneybookers’, vaikka tuotteen uudelleenbrändäys tapahtui jo vuosien 2011 – 2013 aikana. Vuonna 2012 maksupalvelu saattoi ylpeillä noin 25 miljoonalla (!?!) rekisteröityneellä asiakkaalla, joista 120 000 oli liiketoimintaa harjoittavien kauppiaiden tilejä.
Ja nykyään tähän voi lisätä vielä muutaman lisää, sillä yrityksen oman sivuston mukaan tilejä on tällä hetkellä huikeat 36 miljoonaa!

17 JOULUKUUTA 2017
Tropezia Palace Casino antaa 13% rahoista takaisin
Päivitetty 2017-12-17: Tämä Money Back -kampanja on vanhentunut. Tropezia Palace Casino on kuitenkin pullollaan upeita bonustarjouksia. Avaa oma pelitilisi ja aloita pelaaminen 100% ensitalletusbonuksella 100€ asti. Nauti myös muista upeista [...]
18 SYYSKUUTA 2017
Tivoli Casino lupaa jopa 500 € bonuksen ja 100 ilmaiskierrosta
Päivitetty 2017-09-18: Artikkelin Tivoli Casino tervetuliaisbonus on vanhentunut. Pelaajien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä uusi upeampi tarjous on luvassa, kun rekisteröit pelitilisi casinolle nyt. Älä jää arvailemaan, vaan lähde kohti [...]
29 ELOKUUTA 2017
Valitse talletustapa ja saat 15% bonuksen Eurogrand casinolla
Eurogrand casino on lisännyt koko kuluneen vuoden ajan valikoimaansa uusia Playtechin videokolikkopelejä sekä jackpotteja. Casino on lisäksi tarjonnut pelaajilleen jopa 15% talletusbonusta, sekä erilaisia talletustapoja (more…) [...]
12 ELOKUUTA 2017
Mikä on paras talletustapa netticasinon käyttäjälle?
Juttumme ovat osoittautuneet niin suosituiksi, että päätimme ottaa käsittelyyn vielä yhden tärkeän casinopelaajan arkipäivää koskevan asian – Talletustavat! (more…) [...]
10 HEINäKUUTA 2017
Mitkä talletustavat käytettävissä casinoilla? Osa III
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että edes Casinolehden toimitus ei tiedä kaikkea, mikä liittyy erilaisiin talletustapoihin. Erilaisia vaihtoehtoja tallettaa rahaa pelitililleen on hurja määrä; pankki – ja luottokortit, e-walletit, maksukortit jne… [...]
26 KESäKUUTA 2017
Bitcoin ja uudet videokolikkopelit Vera&Johnilla
Digitaalinen valuutta Bitcoin on uhmannut maailman valuuttamarkkinoita jo jonkin aikaa. Bitcoin toimii maksuvälineenä myös online-kasinoilla ja voitkin maksaa sillä muun muassa Vera&John casinolla, joka olikin virallisesti ensimmäinen rekisteröity netticasino, joka [...]
04 KESäKUUTA 2017
Real Time Gaming valmistaa joukosta erottuvia pelejä
Real Time Gaming (RTG) on mielenkiintoinen casinoratkaisu. Yleensä ohjelmistojen kehittäjät (NetEnt, Microgaming jne.) toimittavat netticasinoille ainoastaan casinopelit, RTG tarjoaa asiakkailleen vielä lisäksi pelien hallintotyökalut, jotta netticasino voisi toimia vieläkin tehokkaammin. [...]
05 MAALISKUUTA 2014
Mitä talletustapoja casinot käyttävät? Osa IV
Luet juuri viimeistä osaa artikkelisarjastamme, jossa käsittelemme casinojen talletustapoja. (more…) [...]
11 HELMIKUUTA 2014
Mitä talletustapoja casinot hyväksyvät ? Osa II
Julkaisimme aiemmin samasta aiheesta artikkelin ja toivomme että siitä oli apua talletustavan valinnassa. (more…) [...]
13 TAMMIKUUTA 2014
Pelaa 300 eurolla Guts casinolla ilman lisäkuluja
Tammikuu on yleensä hiljainen ja rauhallinen kuukausi. Netticasinoilla asia on ymmärretty aivan väärin, sillä hyviä tarjouksia on todella paljon! (more…) [...]
Itse asiassa helmikuussa 2010 Skrill (Moneybookers), tai silloin vielä oikeastaan Moneybookers, listattiin voittojen perusteella Ison-Britannian nopeimmin kasvavaksi yksityiseksi pääomasijoitusyhtiöksi.
Urheilufaneja saattaa ehkä myös kiinnostaa, että yhtiö jopa sponsoroi Englannissa erästä alempaa jalkapalloliigaa.
Kyseessä on siis selkeästi asiakaskeskeinen tuote, ja netissä toimivat Skrill casinot muodostavat ison osan edellä mainituista 120 000 yritystilistä. Nämä hyväksyvät sekä talletuksia että nostoja kyseisellä maksutavalla.
Vastaus kysymykseen kuuluu: erittäin helposti ja näppärästi.
Kun löydät online-casinon, joka hyväksyy rahansiirtoja tällä maksutavalla (mikä muuten on erittäin yleistä), sinun tulee vain klikata Skrill (Moneybookers) -logoa sivuston maksuosiossa.
Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt palveluun, ei huolta, sillä rekisteröityminen ja tilin luominen on mahdollista milloin vain.
Seuraavaksi eteen tulevat tietysti turvallisuuskysymykset, mutta prosessi on aivan samanlainen kuin millä tahansa muullakin online-tilillä, ja tämän maksupalvelun prosessi on itse asiassa vielä nopeampi ja suoraviivaisempi kuin monilla muilla nettisivustoilla.
Skrill kasino toimii e-lompakon tapaan, eli tehtyäsi talletuksen rahat pysyvät netissä, ja sieltä voit suorittaa maksuja online-kasinoon. Ja mikäli olet tarpeeksi onnekas ja onnistut tekemään voittoa pelisivustossa, sinulla on mahdollisuus myös nostaa rahaa pelitililtäsi Skrill-tilillesi.
Yksi e-lompakoiden parhaista ominaisuuksista on se, ettei pelaajan tarvitse paljastaa pankkitietojaan pelifirmalle (tai mille tahansa yritykselle hän maksaakin).
Toisaalta on olemassa monia pelaajia, jotka arvostavat sitä, että heidän maksutietonsa säilyvät anonyymeina. Siinä piileekin tämän maksutavan toinen iso etu. Skrill talletuksia tukevat nettikasinot pitävät huolen siitä, etteivät kolmannet osapuolet pääse käsiksi pelaajan henkilötietoihin. Toisaalta jos tarvitset todisteita maksuistasi esimerkiksi mahdollista kiistanratkaisua varten, tällaiset tiedot ovat kyllä saatavilla tarvittaessa.
Eikä siinä ollut vielä kaikki. Palvelu on tietysti nopea, ja lisäksi yritys hyväksyy maksut yli 40 valuutassa ja yli 200 maassa (yrityksen oman sivuston mukaan he eivät edes tienneet, että niin montaa maata on olemassa!).
Joka tapauksessa, jos pystyt lukemaan tämän tekstin, sitä todennäköisempää on, että sekä maasi että valuuttasi kuuluvat palvelun piiriin!
Lopuksi täytyy vielä mainita, että Skrill netticasinot hyväksyvät maksuja myös prepaid-Mastercard -korteilla, joita voi käyttää luottokortin (tai oikeastaan ennemminkin pankkikortin) tapaan. Sinun tarvitsee vain tallettaa rahaa e-lompakkoosi ja voit käyttää sitä maksamalla kortilla missä tahansa kaupassa, myös netin ulkopuolella – ehkä jopa kivijalkakasinossa!
Casinolehti.comista löydät viimeisimmät casino-maailman uutiset ja päivitykset. Olemme myös listanneet parhaiten rankatut Skrill kasinot, joten kannattaa pitää silmällä sivustoamme säännöllisesti. Voit myös tilata uutiskirjeemme kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Miten Skrill casino toimii?

Mitä etuja Skrill talletuksen hyväksyvät nettikasinot tarjoavat?